Taylorismi tappaa yrittäjyyden

Tiimiakatemia Jyväskylässä aloitti toimintansa tammikuussa 1993. Sen perustaja, tiimiyrittäjyyden pioneeri ja puolestapuhuja Johannes Partanen potki pulpetit luokasta ulos ja lopetti opettamisen. Kotimaan katsaus teki uutispätkän Tiimiakatemiasta ja uudenlaisesta tavasta oppia yrittäjyyttä. Nyt lähes 20 vuoden jälkeen Johannes Partanen on kertomassa tiimioppimisesta ja tiimiyrittäjyydestä kansainvälisessä WISE - World of Innovaation Summit on Education -seminaarissa.”Sosiaalisen innovaation läpivieminen vie näköjään 20 vuotta”, naurahtaa Johannes haastattelussamme.

Tiimiakatemiassa ei ole oppiaineita. Yrittäjyyttä opitaan tiimeissä asiakkaiden ja projektien kautta koko opiskelun ajan. Opiskelijat ovat Tiimiakatemiassa tiimiyrittäjiä, jotka pyörittävät osuuskuntapohjaisia yrityksiä. Opettajat ovat tiimivalmentajia.

Johanneksella on takanaan tunnustettu, arvostettu ja vaikuttava 40-vuotinen ura opettajana ja yrittäjänä. Mitä kaikki nämä työvuodet ovat hänelle opettaneet?

Yllätys, yllätys ensimmäinen sana, jonka puheliaalta mieheltä saan on teko. ”Tehdään ensin tekoja. Tekojen jälkeen tiedetään ja voidaan mallintaa ja luoda teorioita.”, kertoo Johannes ja jatkaa ”Yrittäjyyden konkteksissa tärkeintä on intohimo yrittäjyyteen.” Palon sytyttävät ihmiset opiskelijan lähellä. Valmentajan rooli on keskeinen. Jos valmentaja ei itse ole innostunut ja liekeissä yrittäjyydestä, miten kukaan mukaan innostuu, ihmettelee Johannes. Myös vertaiset sytyttävät eli toiset tiimiyrittäjät ja muut ”tiimiakatemiat”.

Samoilla linjoilla Johanneksen kanssa on FT, innovaatiopedagogiikan dosentti ja Laurean esityisasiantuntija Vesa Taatila: ”Asioita pitää tehdä ja kokeilla ja käytännön kautta katsoa, mikä toimii mikä ei. Me suunnittelemme asiat hengiltä. Koetetaan etukäteen miettiä kaikki ennalta ja yrittäjyyden kannalta tulemme tulokseen, että on niin paljon riskejä ettei kannata yrittää.”

Suomalaisen sananlaskun ”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” voisi Vesan mukaan jo haudata. ”Meidän ei tarvitse olla vaatimattomia siinä, mitä koetetaan saada aikaan. Tavoitellaan isoja asioita, luotetaan omaan kykyyn ja tekemisen voimaan”, tiivistää Vesa. ”Tärkeintä on konkreettisten tulosten aikaansaaminen, ei haavekuvat ja niiden maalaileminen.” Yrittäjiä kasvattaessa on Vesan mielestä tärkeä pitää mielessä, että toiminta synnyttää tunteen, tunne ei aina synnytä toimintaa.

Tutkimusten perusteella Vesa on havainnut, että yrittäjyys ei juurikaan ole tietämykseen liittyvää, vaan ennen kaikkea toimintatapaan liittyviä valmiuksia. Menestyvillä yrittäjillä korostuvat seuraavat valmiudet: innovatiivisuus, valmius hyväksyä ja ottaa riskejä, proaktiivisuus, aktiivinen verkottuminen ja kyky sietää konfrontaatiotilanteita. Jos oppimisympäristö pystyy tukemaan näiden valmiuksia kehittymistä, ollaan Vesan mielestä yrittäjyyskasvatuksessa menossa oikeaan suuntaan.

Millainen sitten on yrittäjyyden oppimisympäristö? Muistuttaako se koulua? ”Ei. Se muistuttaa normaalia työpaikkaa”, toteaa Johannes Partanen. ”Siellä luokkahuoneet ovat dialogiympyröitä, joissa ihmiset reflektoivat jatkuvasti kokemuksiaan. Siellä on mahdollista kokeilla turvallisesti.” Myös Vesa näkee, että yrittäjyyden oppimisessa fyysisen ympäristön tulee olla lähellä oikeaa yritystoimintaa. Opiskellaan esimerkiksi starttaavissa yrityksissä start up-yrittäjyyttä. Oppimisympäristön tulee olla haastava, jossa opiskelijat oppivat rahan ja asiakkuuksien merkityksen.

Keskeinen oppi Johannekselle vuosien varrelta on, että ihmiset oppivat tiimeissä. Tutkimusten mukaan jopa viisi kertaa nopeammin kuin itsekseen. Tiimeissä opitaan kurinalaisuutta ja johtamista, mikä vaatii tavoitteellisuutta ja oikeaa asennetta. Johannes näkee osuuskuntayritykset hyvänä tapana oppia yrittäjyyttä, sillä osuuskunnissa organisaatio on litteä ja toimintatapa demokraattinen. ”Tiimiyrittäjyys on kasvuyrittäjyyden uusi suunta”, uskoo Johannes Partanen. ”Kasvuyrittäjyydessä ei ole kyse vain businessenkeleistä. Ei kiinnitetä huomiota, että tulevaisuudessa ja nyt jo ovat verkostot keskeisiä”. Verkostossa pienikin yritys voi olla osa isompaa ad hoc -organisaatiota ja osana isommassa tarjoomassa”, painottaa Johannes. Voittajia ovat Johanneksen mukaan verkostot, jotka oppivat nopeimmin. Samaa mieltä on Intelligent Community Forumin (ICF) Robert Bell, joka viime viikolla vieraili Suomessa: ”Informaatioteknologia on muuttanut pelin säännöt. Vain sellaiset yhteisöt, jotka omaksuvat nopean muutoksen menestyvät. Ainoastaan yhteistyöllä ja ajattelulla voi nykyisessä maailmassa menestyä.”

Tänä päivänä ammattikorkeakoulutuksessa keskitytään Johanneksen mukaan siihen, että 10 % opiskelijoista ryhtyy yrittäjiksi ja 90 % työntekijäksi toisen palvelukseen.”Entäpä jos koulutuksessa keskityttäisiin siihen, että 90 % opiskelijoista ryhtyisi yrittäjiksi ja 10 % työntekijöiksi? Kun joka tapauksessa tuosta 90 %:sta osa opiskelijoista menee toisen palvelukseen, niin omaisivat yrittäjän tavat tehdä työtä”, Johannes pohtii.

Johanneksen mielestä opettajat ovat taylorismin kahlitsemia. Oppiaineet on pilkottu kursseiksi ja kurssit tunneiksi. ”Mikäli aiotaan synnyttää maksimaalisesti yrittäjiä, on nykyiset koulumaiset rakenteet ja oppiaine-ajattelu on murskattava”, painottaa Johannes. Yrittäjyyskasvatuksessa on luotava ympäristö, jossa ihminen voi kasvaa vahvuuksien pohjalta. Nykyisellään koulu yrittää korjata ja poistaa virheitä, kun virheiden tekeminen on oleellinen osa yrittäjyyttä.

Tutkimukset tukevat taylorismin kuoppaamista yrittäjyyttä opittaessa. Niiden mukaan holistinen ja pragmaattinen lähestymistapa on vaikuttavampi kuin perinteinen akateeminen malli, jossa oppiaine palastellaan pienempiin palasiin ja opetetaan palanen kerrallaan, toisinaan hyvin irrallisina. Holistinen lähestyminen oppimiseen on tilanteena samanlainen kuin yrittäjän todellisuus; ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää ja pitää olla valmis tekemään työtä sen mukaan.

Vesa näkee Laurean vahtuutena - myös yrittäjyyskasvatuksessa - kehittämispohjaisen Learning by Developing -toimintamallin, jossa opiskelijat tuodaan toiminnan keskiöön ja saavat olla kehittämässä ja oppimassa käytännön projektien kautta. Vesa toivoo, etteivät opettajat silottelisi maailmaa turhaan vaan laittaisivat opiskelijat kohtaamaan todellisen ympäröivän maailman kaikkine muuttujineen, tilanteineen ja ongelmineen. Vesa vaatii koulutukseen konkreettista tekemistä lisää ja vastaavasti hallinnollisten vaatimusten vähentämistä. ”Mikään ei tapa yritystoimintaa kuin kunnon byrokratia”, sanoo Vesa ja jatkaa ”Keskitytään enemmän oppimiseen kuin opettamiseen.” Ammattikorkeakouluissa tulee molempien mielestä omaksua vielä paljon paremmin asiakaskeskeisyys sekä ajattelussa että toiminnassa.

Minimitasona ja pakollisena yrittäjyyskasvatuksessa tulisi Vesan mielestä tarjota opiskelijalle kokemus, miltä tuntuu olla ja toimia yrittäjänä jonkun konkreettisen projektin kautta. Yrittäjyyden perusopiskelu tulisi integroida oman alan ja oppiaineiden opiskeluun. Lisäksi opiskelijalla pitäisi olla mahdollisuus suorittaa oman yrityksensä puitteissa mitä tapansa opintojaksoja, mikä vaatii yhteistyötä ja -toimintaa ohjaajien kesken. Ohjaajapoolin kehittämisen Vesa näkeekin yhdeksi kehittämiskohteeksi. Ohjaajina tulisi käyttää laajemmin ulkopuolisia asiantuntijoita, kuten menestyneitä yrittäjiä, sarjayrittäjiä tai liiketoiminnan luojia. Opiskelijoille tulisi tarjota sellaiset mentorit, jotka voivat antaa parhaat kehittymismahdollisuudet opiskelijalle.

Vesa näkee, että ammattikorkeakouluissa on saatava tekemisen kulttuuria aikaan. Muutos tapahtuu yhteisötasolla sitä mukaa, kun muutos tapahtuu yksittäisissä opettajissa, jotka luovat yrittäjyyden oppimisympäristöä. Ja sitähän luovat kaikki opettajat. ”Miksi perinteistä opetusta ei kyseenalaisteta ja uusi opetus kyseenalaistetaan?”, ihmettelee Vesa. ”Liian usein perinteistä pidetään kiinni kritiikittömästi. Jos opettajilla on motivaatiota, kehittyminen tapahtuu itsestään.”

Johanneksen mukaan on ymmärrettävä, että tiimioppimisessa ja tiimiyrittäjyydessä opitaan tuntemaan ihmisiä ja luomaan suhteita, jolloin kyse on pääosin tunne- kuin järkiperäisten prosessien johtamisesta. Opettajien tulisikin hänen mielestä ymmärtää johtamista ja sen ideaa. ”Ei voida jäädä odottamaan, toimiiko jokin johtamisteoria käytännössä vaan on tärkeää toimia, saada aikaa virtaa. ”Opettajien ammattitaito on laajempi kuin kouluhomma. Kovin taito on coachata, miten ihmiset saavuttavat tuloksia.” Johannes väittää. 

Enemmän Johannes Partasen ja Vesa Taatilan näkemyksiä yrittäjyydestä, innovaatioista, johtamisesta ja oppimisesta voit kuunnella linkeistä: Johannes ja Vesa.

Ps. Kävin Vesa Taatilan kanssa ensimmäisen keskusteluni 14.3. Valitettavasti tuo antoisa ja ajatuksia herättävä keskustelu ei nauhoittunut ja otimmekin Vesan kanssa uusiksi 27.3. Olen kuitenkin nostanut esille Vesan ajatuksia ensimmäisestäkin kerrasta johtuen siitä, että mielestäni ne ansaitsivat sen.